Meidän, eli Elias Viitakosken ja Kai ”Kaitsu” Heinosen kisapäivämme aamu valkeni pienessä sumussa (keli, ei pojat), kun saavuimme vaihtoalueelle viimeiseen varusteiden viritykseen. Lämpöasteita 14 ja tyyni. Veden lämpötila 16C ja seurana kuulemma melkoinen joukko meduusoja, mutta ei kuitenkaan sitä polttavinta lajia (Irukandji) joten ei ollut syytä huoleen.
Rolling start, jossa jokaisen kilpailijan kohdalla kello käynnistetään vasta lähtöviivan ylityksessä, meni yllättävän sujuvasti. Kaitsu sukelsi veteen reilu minuutti starttitorven töräyksestä, Elias n. 7min jälkeen. Kaitsun lähtöryhmässä alle 1.10 ei ruuhka haitannut ja selvästi huomasi, että kokeneet kilpailijat antoivat tilaa ja kovat kontaktit väistettiin sovulla ja uintilinjat pysyivät sujuvana. Elias kärsi tungoksesta 1,5 km poijulle asti, jonka jälkeen tilanne helpotti.
Suunnistusta haittasi jonkin verran alkanut sumu, mutta tyyni vesi teki uintiosuuden muuten nautinnolliseksi. Kuuma ei tullut, viileä vesi piti siitä huolen.
Kaitsu nousi vedestä ajassa 1.06+jolkotus ajanottomatolle. Elias viipyi reitillä 1 h 22 min sarjassaan vasta 202.
Ripeä vaihto vei Kaitsun kohti Öölannin sillan sumua, jossa kisailijoiden linssit ja visiirit huurtuivat pimeäksi. Saarella keli kirkastui ja fillarointi lähti hyvin vauhtiin ja keskari nousi nopeasti 37 tuntumaan. Elias tuli nyt reilu 20min perässä suunnitelman mukaisessa 34 keskivauhdissa.
Tuuli ei haitannut juurikaan pyöräilyä ja reitti on hyvin tasainen. Nousuja ei montaa ole; Silta eestaas ja saaren yli ja takaisin. Nousua siis vain n. 500m kokonaisuudessaan. Paluu saaren lenkiltä (122km) Kalmarin keskustaan ja liikenneympyrän kiertoon on ikimuistoinen hetki hurraavan väkimäärän aiheuttaessa vauhtisokeutta, muttei sekään estä tervehtimästä porukkaa, joka niin hienosti huutaa Bra jobbet Kai! Kämpä Eliijas! Huvä Suomi! Saattoipa jopa Tarmon asun hieno Blå-Gul nostaa Ruotsalaisten kansallistunnetta pintaan J
Lenkin loppuosa oli teknistä pätkää pikkuteillä ja kylissä nyppyineen ja kurveineen rytmiä koko ajan rikkoen. Kalmarin alueella on suurin osa reitistä täysin suljettu muulta liikenteeltä ja paikalliset elävät aamusta iltaan kisan mukana tuoden kisaan oman upean leimansa.
Kaitsun keskari putosi reitin loppupuolella 36:een osin harkitustikin juoksun lähestyessä mennen hyvin tavoitteeseen ollen 5.02 (sisälsi yhden 2min pakollisen pisuaarin katsastuksen 75km kohdalla).
Elias ajoi ensikertalaisena järkevästi hiljalleen kovempaa vauhtia tunnustellen tietäen 12 maratonin kokemuksella mitä on vielä edessä. Omaan tasoon nähden liian rennosti otetun uinnin jälkeen oli kuitenkin pidettävä suunniteltua vauhtia. 68 oman sarjan kilpailijaa Elias onnistui ohittamaan. Pyöräosuus päättyi aikaan 5.24.
Kaitsun juoksu lähti käyntiin pienelä hurjastelulla Kalmarin tupaten täynnä olevan keskustan läpi aidattua reittiä hurraavan yleisön antaessa yhden ylimääräisen jalan lantion alle sekä tehden tilanteesta jopa hieman epätodellisen.
””Vuoden 2014 naisten pro-sarjan voittaja Leanda Cave oli sanonut kisajärjestäjille palkintogaalassa, ettei maraton ole täysimittainen aiheuttaen pienen punan kilpailun johtajan kasvoille. Hän jatkoi kuitenkin sanoen, että kaupungin osuutta ei tulisi laskea maratonin matkaan mukaan, kun se menee siinä kannustuksessa niin paljon helpommin läpi. Johtaja helpottui silminnähden ja kommentti sai ansaitut aplodit””
Kaitsun mukaan se kannustus kuljetti ekan 1,5km matkan keskivauhdilla 4:18/km ja kympin väliaika 46min toi jo leveää hymyä hänen huulilleen. Kun puolimarakin taittui aikaan, 1.40 alkoi jo loppuajankin spekulointi. Menisikö 9:40 tai jopa alle? Tiesin että vauhti hyytyy ainakin sen 5-10min ja totuus oli että matka alkoi painaa ja tankkaus oli otettava tosissaan, kun kropan varastot jossakin vaiheessa tyhjenee. Vettä ja hiilarigeeliä on saatava alas ja vettä päähän jäähdykkeeksi joka huollosta!
Elias: Juoksuun käynnistyi selkä jumissa ja oli rentous poissa. 10km taivalluksen jälkeen juoksu alkoi jo rullata paremmin. Seuraavat 15 km sitten menivätkin hienosti rullaten 5:11/km vauhdilla.
Mukavana pikku extrana tänä vuonna oli keräillä kierroslaskurina toimivia rannekkeita, jotka katsojillekin kertoivat millä kierroksella kilpailija menee. LAP1=sininen, LAP2=punainen ja LAP3=vihreä viimeiselle 2km matkalle vauhdittamaan loppukiriä. Hieno ranneke, jota naisväki kotona kuvaili hiuspompulaksi! Maalialueella siirsin ajatukset maaliintulon suunnittelun juostessani sen ohi uudelle kierrokselle. Rinnalla juoksi samaan aikaan jo väkeä maaliin, ja siitä hyvästä annoin kavereille itsekin aplodeja. Puolimaran kohdalla se iski tajuntaan; Meikäläinen on oikeasti pääsemässä maaliin ja vieläpä ihan mukavasti alle 11h tavoitteen. Tiesin, että Suomessa on paljon minulle läheisiä seuraajia jotka ovat toivottaneet minulle onnea kisaan ja toivoivat ehkä huolestuneinakin, että kaikki menisi hyvin. Ne kaikki tsempit pyörivät mielessäni. Tunteet pulpahtivat tämän tästä pintaan, mutta aina uudelleen käskin itseäni keskittymään taas juoksuun itsekseen naurahtaen, että dude, tossa on vielä aika monta kilsaa tossuteltavana.
Kai: Viimeiselle kierrokselle lähtiessä tiesin, että tästä alkaa kova taistelu kipua ja väsymystä vastaan. Nyt kipeitä jalkoja pitää säästää, juoksu ei saa hajota, kävely ei ole vaihtoehto, älä pysähdy, liiku raato! Juoksureitin varteen katsojien pystyttämät kolme peräkkäistä kylttiä sanoivat ”Ironman is like fighting a gorilla. You don’t stop when you are tired. You stop when gorilla is tired”. Yhtä hauska jokaisella kierroksella 🙂 Mielessä oli viimeiset 5 kilometriä tiukkaa vääntöä, että varmaan 9.50 aika alittuu. Laskin raksutti päässä sen mitä sinne hiilaria vielä jostain löytyi jalat tikkasi huimaa 5min + per km. Viimeisellä kilsalla kannustus antoi ne siivet ja maaliviiva ylittyi tunteiden kirjossa ajalla 9.48.11, joka oli 7,5min parannus enkkaan. 10 vuoden projekti ”50-kymppisenä elämäni parhaassa kunnossa” projekti oli päättynyt”. Seuraava ajatus jo maalissa oli, mitä tämän jälkeen?
Sitten heti mieleen tuli Elias. Lupasin odottaa toipumisalueella ja toivottaa hänet ensimmäiseltä täysmatkaltaan tiukalla rutistuksella tervetulleeksi Ironman perheeseen.
Elias: Matkaa oli vielä se 14km ja motivoin itseäni tyytyväisenä vilkuilemalla niitä kisailijoita, joilla ei ollut niitä kahta ranneketta, jotka itsellä jo oli ansaitusti ranteessa. Yksi pompula vielä! Viimeinen kymppi maaliin oli piiiiiiitkä. Onneksi se lyhyt mutta kuuma auringon paiste hellitti. Janon tuska oli kova loppumatkalla. Fillarissa olisi pitänyt juoda enemmän. Olisi voinut ihan pysähtyäkin hetkeksi huoltopisteelle juomaan vaikka kaikki mukit tyhjiksi, mutta maali on niin lähellä. Viimeiset 1,5km laskin jo väheneviä kymmeniä metrejä kellosta, kun hölkkäsin jo melkein 6 min/km vauhdilla kohti maalia yrittäen nauttia uskomattomasta kannustuksesta. Silti tuntui aivan absurdilta juosta tuo 42 km puoli tuntia hitaammin kuin pelkässä maratonkisassa. Olihan siitä tietty jokunen tunti jo duunia alla. Lite mera, kämpä Elias!!! Bara en kilometer! Maalisuora näkyy. Se Ironman punainen matto. Tuo molemmilla puolilla vellova katsomon massa. Vaikka jalat tuntuvat olevan tulessa, nautin joka sekunnista kiittäessäni Kalmarin yleisöä. Mikä fiilis. Astun Ironman maaliportista tuntien olevani nyt jotain enemmän kuin ennen. Kuuluttaja huutaa:
”YOU ARE AN IRONMAN!!!”
10 tuntia 45 minuuttia ja 8 sekuntia kylmään veteen pulahtamisen jälkeen olin maalissa. Myöhemmin kuulin ohittaneeni juoksuosuudella vielä 46 oman sarjan kisaajaa. Hienostihan se meni alle oman 11 tunnin tavoitteen. Ikävä kyllä kaikki urheat osallistujat eivät 16 tunnin aikarajassa maaliin ennättäneet. Perjantain infossa kuulemme, että 2015 maaliin oli laahustanut väsynyt ruotsalaismies vain minuutin aikarajan ylittäneenä jääden ilman Ironman-titteliä. Monet katsomoon jääneet kilpailijat olivat rynnänneet maalikaarelle luovuttamaan miehelle oman mitalinsa. Tätä on teräsmieskansa.
Kävelen mitali kaulassa toipumisalueelle ja Kaitsu on heti siinä vastassa. Tunne voittaa. Äijä rutistaa. Itkuhan siinä sitten tulee. Nyt kai se on jo sallittua. Kaksi raavasta jätkää tippa linssissä. Olipahan taas reissu!!!
Teksti ja kuvat: Kai Heinonen ja Elias Viitakoski.
Artikkelikuva: Roger Jonsson via Facebook (”I guess this is you? Taken on Färjestaden Öland after all cycling there!”)
Ihanaa miehet! Hieno kisa! Upea saavutus! Mukava teksti kun sohvaperunakin sai vähän tunnelmasta kiinni!
Hieno juttu ja kovia ”äijiä”… Kain tavoite on ollut kohdallaan, kun 50-kymppisenä on saavuttanut tavoitteensa, jopa ennätyksellään. Nämä suoritukset ovat vaatineet hurjasti sekä itsekuria että monipuolista tekemistä. Tätä voi vain kuvitella… Myönteistä julkisuutta saisi näistäkin olla… ONNITTELEN molempia.
Hieno kisaraportti ja olen täysin samaa mieltä tunnelmasta! aivan upeeta. toinen hieno kyltti oli ”Pain is temporary, Ironman forever” 🙂
hienoa ja hauskaa tavata reitillä moneen otteseen! Terveisin, Kai